Joka kodin perusmausteet

Maustaminen on toisille ruuanlaiton paras osa, kun taas toisille pakollinen paha, jolla saadaan ruokaan edes jotain makua. Riippumatta siitä, mikä on suhtautumisesi mausteisiin, kannattaa pitää huoli siitä, että niitä on saatavilla. Viime aikojen trendi on ollut se, että ihmiset ovat halunneet itse luoda omat makunsa ja siksi yhä useampi viettää enemmän aikaa kauppojen maustehyllyjen äärellä.

Varsinkin aloittelevalle maustajalle saattaa aluksi tulla yllätyksenä, kuinka paljon erilaisia mausteita on olemassa: fenkoli, kirveli, cayenne, garam masala ja niin edelleen. Lista on pitkä ja nimet aina vain vaikeammin äännettäviä. Näiden sijaan keskitymme kuitenkin nyt joka kodin perusmausteisiin, eli niihin, joita jokaiselta tulisi löytyä. Näillä pääsee myös alkuun, mikäli on aina halunnut viedä maustamisensa seuraavalle tasolle.

Suola

Tämä on ehkä hieman omituinen, mutta monesti suola on sellainen asia, joka unohtuu ostaa kauppareissulta, koska sitähän nyt on jokaisessa keittiössä. Sirottimen sijaan kannattaa käyttää ruuanlaitossa sormisuolaa, jotta sitä ei tule käytettyä liikaa.

Mustapippuri

Mustapippuri on melko lailla perusmauste kaikissa keittiöissä ympäri maailmaa, vaikka olikin aikoinaan kultaakin kalliimpi ylellisyystuote. Mustapippuria varten kannattaa myös ehdottomasti ostaa pippurimylly: kokonaiset pippurit säilyttävät arominsa pidempään ja myllyn täyttäminen on hieman halvempaa, kun ostaa kokonaisia jauhetun mustapippurin sijaan.

Laakerinlehti

Moni keitto ja kastike viimeistellään laakerinlehdellä ja sen pois jättämisen maistaa kyllä. Laakerinlehti sopii hyvin yhteen monien eri raaka-aineiden kanssa: lihan, kalan ja vihannesten. Lehdet säilyvät parhaiten pimeässä suljetussa pakkauksessa.

Curry

Kuten moni jo tietääkin, curry on mausteseos eikä yksittäinen mauste. Näin ollen kannattaa siis maistella eri valmistajien sekoituksia, jotta löytää sen itselleen mieleisen. Nykyään monet ovat alkaneet myös tekemään curry-seoksensa itse, mikä mahdollistaa aivan uniikin makuelämyksen.

Oregano

Oregano ei ole vain pizzamauste, kuten moni luulee vielä tänäkin päivänä, vaan sitä voidaan käyttää myös kastikkeissa ja pataruuissa, kuten lasagnessa. Tärkeä vinkki: lisää oregano vasta kypsennyksen loppuvaiheessa, sillä tämä mauste ei pidä lämmöstä.

Chilirouhe

Chiliä on saatavilla monia eri vahvuuksia, mutta keskitulisella pääsee jo pitkälle. Chili kannattaa aina lisätä muiden mausteiden kanssa, sillä pelkkä chili maistuu jopa tylsältä. Grillatessa chiliä kannattaa raastaa suoraan myllystä lihan päälle ennemmin kuin käyttää kastikkeena.